OUTI TUNNELA

Tanssiurani alkoi viidentoista ikäisenä jazz-tanssilla, jatkuen modernin tanssiin, aerobicciin ja aerodanceen sekä klassisen balettiin. Itämaisen tanssin löysin ensimmäisen kerran vuonna 1986, kun aloitin Irene Jelinin oppilaana.

Alku jäi vain lukukauden mittaiseksi, vaikka myöhemmin kävin muutamalla Irenen pikakurssilla. Lopulta kuitenkin palasin itämaisen tanssin pariin ja vuosi oli 1995. Työn ja vakiotanssien aiheuttamat niskavaivani lähes häipyivät ja hullaannuin täysin. Innostuksessani luin kaiken mahdollisen itämaisesta tanssista ja tanssin.

Aloitin Saara Soikkelin opetuksessa, piipahdin Shoshanan tunneilla vastapainoa saamassa, nautin Tuija Rinteen rääkistä ja Jaana Åhlin balettipainotteisuudesta. Sitten asetuin Sirke Seppäsen ihanille tunneille. Vuonna 1999 tulin Tiina Hamerin oppilaaksi, ja Habibi-dancers -ryhmään minut otettiin syksyllä 2000. Toki olen muittenkin opettajien tunneilla käynyt, sekä suomalaisten että vierailevien ulkomaisten. Enkä ole unohtanut Irene Jeliniä, jonka kurssit ovat edelleen mieluisia.

Tanssi-into ja taajuus on perheen tulon myötä vähän laantunut, mutta itämainen tanssi lienee aina osa minua.