Esiintymisryhmä
Leino Teija
Leino Teija

 

Aloitin itämaisen tanssin harrastamisen vuoden 2000 syksyllä - uuden vuosituhannen kunniaksi halusin nimittäin kokeilla jotain täysin erilaista. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien tiesin, että olin löytänyt elämääni jotain ainutlaatuista ja kokonaisvaltaista.

Aluksi kävin tunneilla kerran viikossa, mutta aika pian jo kolme - tuttu tarina monille harrastajille! Viihdyin melko pitkään Tuija Rinteen teknisesti haasteellisilla tunneilla sekä Jaana Åhlin innostavassa opetuksessa, kunnes syksyllä 2003 löysin Tiinan hauskat, tanssilliset, monipuoliset tunnit. Näillä tunneilla olen viihtynyt aina siitä asti. 

Ensimmäisessä näytöksessäni olin mukana maaliskuussa 2004. Lisäksi olen käynyt monilla festareilla ja erilaisilla tiiviskursseilla saamassa lisäoppia. Olen kokeillut myös salsaa, street salsaa, afroa ja zumbaa, mutta vaikka kuinka rakastankin kaikkea tanssia, mikään muu tyyli ei tunnu aivan yhtä omalta kuin itämainen. Harrastuksen jatkuesssa olen
myös uskaltautunut luomaan omia koreografioita niin soolo-, duo- kuin ryhmätansseiksikin. Myös tämä osa-alue on mielestäni erittäin innostavaa ja palkitsevaa.

Tällä hetkellä ohjaan Nummelassa ja Espoossa itämaista tanssia. Toimin Habibi-Dancersien jäsenasiavastaavana, joten mikäli sinulla on kysyttävää yhdistyksestä ja siihen liittymisestä, ota rohkeasti yhteyttä: teija(at)alei.fi

Olen edelleenkin täysin itämaisen tanssin lumoissa ja nautin niin harjoituksista kuin esiintymisistäkin. Habibi-Dancers-ryhmän yhteishenki ja tanssin ilo ovat antaneet paljon lisäväriä jo ennestäänkin rakkaaseen harrastukseen.

                                                              Kuvat: Juha Rikala

Etusivu
Ajankohtaista
Yhteystiedot
Esiintymisryhmä
Näytökset
Kirjoitelmat
Kuvagalleria