Musiikki ja tanssi ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kävin koulua Helsingin Sibelius-lukiossa, jona aikana tanssista tuli tärkeä osa minua ja elämänmenoani. Itämaisen tanssin harrastuksen aloitin vuonna 1997. Alkuun tanssiminen merkitsi minulle tanssitunneilla käymistä kahdesti viikossa, mutta pian harrastus vei mukanaan. Nyt se on elämäntapa, josta en ole valmis tinkimään.
Innostavana ja kannustavana opettajanani itämaisen tanssin tyyleissä on alusta alkaen toiminut tanssinopettaja ja koreografi Tiina Hameri. Habibi-Dancerseihin liityin vuonna 2004, ja "Meren helmiä" maaliskuussa 2005 oli ensimmäinen kevätnäytös, jossa sain olla mukana. Keväästä 2009 lähtien olen tanssinut myös Tanssikeitaalla tanssinopettaja Saara Soikkelin tunneilla.
Sittemmin olen innostunut myös flamencosta, afrosta ja paritansseista. Afrotanssin aloitin kesällä 2007 Maria Huhtisen sekä Jukka Ruotsalaisen tunneilla. Afro on vienyt minut kursseille aina Tallinnaan saakka.
Vuonna 2005 vedin kilpatanssikengät jalkaan ja aloitin tanssiurheilun tanssiklubi Star Helsingin riveissä. Starissa minua ovat valmentaneet tanssinopettajat Elina Keskitalo ja Helena Ahti-Hallberg. Tanssimme parini kanssa virallisesti yleisen ikäsarjan C-luokassa (vakiot) ja B-luokassa (lattarit) vaikkemme koskaan yhdessä kilpailleetkaan. Lopetimme kilpatanssin tanssittuamme kolme vuotta yhdessä.
Kesällä 2009 tein paluun kilpatanssiparketeille. Tanssin parini kanssa sekä vakioita että lattareita yleisessä E-luokassa. Tanssinopettajanamme toimii Elina Keskitalo.
Vuoden 2009 aikana harjoitusohjelmaani on vanhojen rakkaiden tanssien lisäksi tullut joukko myös aivan uusia lajeja. Bailatinotunneilla olen tutustunut salsaan, sambaan, cha-chaan, merenqueen, mamboon, bachataan, rumbaan, reggaetoniin ja jiveen, joista suurin osa on tuttuja kilpatanssilattareita - ainoa ero on, että näillä tunneilla tanssitaan ilman paria. Groovetunneilla taivun jazziin, moderniin tanssiin ja discoon sekä fiilistelen broadwayllä. Vastikään rivinsä järjestäneellä tanssiryhmällämme Groove dancegroupilla oli keväällä ensiesiintyminen Eurooppa-päivillä Linnanmäellä. Ryhmän johtajana ja koreografina toimii Jukka Ruotsalainen. Lisäksi käyn baletti-/kehonhuoltotunneilla.
Tanssiminen on antanut minulle hyvän fyysisen ja henkisen kunnon lisäksi joukon rakkaita ystäviä sekä elämänkokemuksia. Tanssin kautta voin ilmaista eri puolia itsestäni. Tavoitteenani on kehittyä monipuoliseksi tanssijaksi ja esiintyjäksi. |