Aloitin itämaisen tanssin vuonna 2006, eli kuulun siis ryhmän "uudempiin tulokkaisiin". Eräs ystäväni mainitsi tuolloin, että tämä tanssi varmaan tekisi minulle hyvää. Kun näimme Habibi-Dancers-näytöksen Sellosalissa, katselin tanssia suurin silmin. Sen taianomaiset pyörteet veivät minut mukaansa ja ajattelin:"Tämän minäkin haluan oppia!" Ja siitä se sitten lähti... Estradiryhmään liityin vuonna 2009 ja olen mukana myös vuoden 2010 näytöksessä.

Kaikki ei ole aina ollut helppoa ja tekniikka on välillä tuntunut vaativaltakin, mutta olen kuitenkin onnistunut "opinnoissani". Tiinan tunneilla unohtuu niin aika kuin paikkakin, ja tunnit ovat hauskoja ja antoisia. Lisäksi sekä sielu että ruumis voivat tanssin ansiosta hyvin. Tanssin kautta olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin - tanssi on tuonut meidät yhteen. Olen myös ehtinyt käydä joillakin festivaaleilla ja kursseilla sekä kotimaisten että ulkomaisten opettajien opissa (Naheda, Djamila, Magdy El-Leisy, Geneva Bybee).

|