TEIJA LEINO

Aloitin itämaisen tanssin harrastamisen vuoden 2000 syksyllä - uuden vuosituhannen kunniaksi halusin nimittäin kokeilla jotain täysin erilaista. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien tiesin, että olin löytänyt elämääni jotain ainutlaatuista ja kokonaisvaltaista.

Aluksi kävin tunneilla kerran viikossa, mutta aika pian jo kolme - tuttu tarina monille harrastajille! Viihdyin melko pitkään Tuija Rinteen teknisesti haasteellisilla tunneilla sekä Jaana Åhlin innostavassa opetuksessa, kunnes syksyllä 2003 löysin Tiinan hauskat, tanssilliset, monipuoliset tunnit.

Ensimmäisessä näytöksessäni olin mukana maaliskuussa 2004. Lisäksi olen käynyt monilla festareilla ja erilaisilla tiiviskursseilla saamassa lisäoppia. Olen edelleenkin täysin tämän tanssin lumoissa ja nautin niin harjoituksista kuin esiintymisistäkin. Habibi Dancers-ryhmän yhteishenki ja tanssin ilo ovat antaneet paljon lisäväriä jo ennestäänkin rakkaaseen harrastukseen.